2020-luvun valokuvaus kuudessa periaatteessa
Visuaalinen laatu, jännite, se yksi kuva, metafora, kuka kuvien takana on ja miksi. Kuusi periaatetta valokuvaukselle nyt ja ne kaksi, jotka saavat katsojan katsomaan taiteen lisäksi myös taiteilijaa.
Uskalla pysähtyä.
Uskalla katsoa tarkemmin.
Uskalla ymmärtää valokuvauksen olemus.
Entä jos olemme astumassa aikakauteen, jossa meillä on aikaa tutkia sitä, mikä on edessämme? Puhutaan 2020-luvun valokuvauksesta, mutta unohdetaan hetkeksi generatiivinen tekoäly, koneoppiminen, linssittömät kamerat, Apple Vision Pron 3D-kuvat, Midjourney, lisätty ja virtuaalinen todellisuus, NFT:t ja sosiaalisen median alustat, jotka näyttävät vaativan suuren osan huomiostamme (vai pitäisikö sanoa doomscrollaamisestamme). Haluan mieluummin tarkastella sitä, mikä on olennaista, kun hetki, tunne tai ajatus vangitaan kuvan rajauksen sisään. Minusta elementtejä on kuusi ja viimeinen niistä jää meiltä helposti huomaamatta.
1 — Visuaalinen laatu on ensimmäinen periaate, johon törmäämme. Odotamme kuvan näyttävän erinomaiselta, jopa tarkoituksellisesti epätarkalta. Koska olemme uponneet kuvien valtamereen (miljardeja kameroita, biljoonia valokuvia), pyrkimys hyvään kuvanlaatuun on muuttunut itsestäänselvyydeksi.
2 — Sitten on jännite, tunne tai ajatus, joka tarttuu meihin eikä päästä irti. Ainutlaatuinen kasvonilme, upein värein maalattu maisema, viimeistä yksityiskohtaa myöten mietitty installaatio tai kollaasi, joka punoo yhteen odottamattomia materiaaleja. Nämä elementit ’lataavat’ kuvan, niin että se pitää huomiomme kuin magneetti.
3 — Jos kyseessä on kuvasarja, taiteilija varmistaa, että mukana on se miljoonan dollarin kuva. Parhaassa tapauksessa (kuratoinnin voimalla vahvistettuna) loput kuvat tuovat mukaan merkityskerroksia mutta eivät välttämättä lisää visuaalista laatua. Nobel-palkittu Annie Ernaux aloittaa kirjansa Vuodet lauseella ”Kaikki kuvat katoavat.” Ja jos olet onnekas, se on juuri se yksi kuva, jonka muistamme teoksesta, ellei peräti taiteilijan koko urasta (ei paineita). Valokuvaus on hassua. Se on enimmäkseen sarjallista taidetta, olipa sarjan koonnut kuka tahansa meistä, toimittaja tai kuraattori, mutta lopulta me kaikki muistamme sen yhden kuvan.
4 — Syvemmälle mentäessä kohtaamme metaforan ja syvyyden. Kuva, joka puhuu kieltä, jota ymmärrämme, mutta ei paljasta kaikkia salaisuuksiaan ensi silmäyksellä, vetää meidät lähempään tarkasteluun, vuoropuheluun. Ajattele kaikkia niitä kuvia, joissa näkyy jonkun selkä eikä kasvot.
Olemmeko valmiit?
Emme vielä.
Nämä neljä periaatetta kattavat uskoakseni 98 prosenttia siitä valokuvataiteesta, jota näet nykyään (teen tässä valistuneita arvioita). Entä loput 2 prosenttia? Entä ne tekijät, jotka saavat meidät katsomaan taiteen lisäksi myös taiteilijaa?
5 — Kysymys ”Kuka on kuvien takana?” työntää meidät kohti seuraavaa periaatetta. Se voi saada meidät pysähtymään ja miettimään: Onko ääniä edustettuna riittävästi? Kietoutuuko taiteilijan identiteetti (sukupuoli, asuinpaikka, ikä, seksuaalisuus, toimintakyky, etnisyys tai sosioekonominen asema) hänen aiheeseensa? Onko moninaisuus kameran edessä vai sen takana?
6 — Viimeinen periaate on ilmeinen, mutta se sivuutetaan usein. Ihmiset tuntevat sen heti ja voisimme kutsua sitä ’aitoudeksi’. Se on kysymys ”Miksi?”, joka ohjasi monografiaani Come Get Your Honey. Miksi valitsen kerrottavakseni juuri tämän tarinan? Kenen katsetta haluan palvella? Laajennanko sen ’kohteen’ tulkintoja?
Kun otamme nämä kysymykset huomioon, valokuvaus voi tavoittaa uusia syvyyksiä ja ennennäkemättömän laadun. Kehotan siis meitä katsomaan syvemmälle eikä kauemmas. Valokuvauksen tulevaisuus on kameran takana yhtä lailla kuin sen edessä.
Tästä esseestä kirjoitettiin aiempi, viiden periaatteen versio vuonna 2021 HALLE4:lle, Deichtorhallen Hamburgin #photography2050-sarjaan; tuo aiempi #photography2050-essee on luettavissa lehdistöarkistossa. Kuudennen periaatteen kysymystä, kenen katsetta valokuva palvelee, käsitellään esseessä Valokuvauksen hiljainen vallankumous: näkeminen kuulemisen kautta.