2020-luvun valokuvaus kuudessa periaatteessa
Visuaalinen laatu, jännite, se yksi kuva, metafora, kuka kuvien takana on ja miksi — kuusi periaatetta valokuvaukselle nyt, ja ne kaksi, jotka saavat katsojan katsomaan taiteilijaa eikä vain taidetta.
Uskalla pysähtyä.
Uskalla katsoa tarkemmin.
Uskalla ymmärtää valokuvauksen olemus.
Entä jos olemme astumassa aikakauteen, jossa meillä on aikaa tutkia sitä, mikä on edessämme? Puhutaan 2020-luvun valokuvauksesta, mutta unohdetaan hetkeksi generatiivinen tekoäly, koneoppiminen, linssittömät kamerat, Apple Vision Pron 3D-kuvat, Midjourney, lisätty ja virtuaalinen todellisuus, NFT:t ja sosiaalisen median alustat, jotka näyttävät vaativan suuren osan huomiostamme (vai pitäisikö sanoa doomscrollaamisestamme). Haluan mieluummin syventyä siihen, mitä on hetken, tunteen tai ajatuksen vangitseminen kuvarajauksen sisään. Minulle elementtejä on kuusi, ja viimeinen niistä jää meiltä helposti huomaamatta.
1 — Visuaalinen laatu on ensimmäinen periaate, johon törmäämme. Odotamme kuvan näyttävän erinomaiselta, jopa tarkoituksellisesti epätarkalta. Koska olemme uponneet kuvien valtamereen — miljardeja kameroita, biljoonia valokuvia — pyrkimys hyvään kuvanlaatuun on muuttunut itsestäänselvyydeksi.
2 — Sitten on jännite — tunne, syke, ajatus, joka tarttuu meihin eikä päästä irti. Ainutlaatuinen kasvonilme, upein värein maalattu maisema, viimeistä yksityiskohtaa myöten mietitty installaatio tai kollaasi, joka punoo yhteen odottamattomia materiaaleja. Nämä elementit ’lataavat’ kuvan, niin että se pitää huomiomme kuin magneetti.
3 — Jos kyseessä on kuvasarja, taiteilija varmistaa, että mukana on se miljoonan dollarin kuva. Parhaassa tapauksessa (kuratoinnin voimalla vahvistettuna) loput kuvat kerrostavat merkitystä mutta eivät välttämättä lisää visuaalista laatua. Nobel-palkittu Annie Ernaux aloittaa kirjansa Vuodet lauseella ”Kaikki kuvat katoavat.” Ja jos olet onnekas, se on juuri se yksi kuva, jonka muistamme teoksesta, ellei peräti taiteilijan koko urasta (ei paineita). Valokuvaus on hassua. Se on enimmäkseen sarjallista taidetta, jonka järjestämme joko itse tai toimittajien ja kuraattorien käsissä, mutta lopulta me kaikki muistamme sen yhden kuvan.
4 — Syvemmälle mentäessä kohtaamme metaforan ja syvyyden. Kuva, joka puhuu kieltä, jota ymmärrämme, mutta ei paljasta kaikkia salaisuuksiaan ensi silmäyksellä, vetää meidät lähempään tarkasteluun, vuoropuheluun. Ajatelkaa kaikkia niitä kuvia, joissa näkyy jonkun selkä eikä kasvot.
Olemmeko valmiit?
Emme vielä.
Nämä neljä periaatetta kattavat uskoakseni 98 prosenttia siitä valokuvataiteesta, jota näette tänä päivänä (teen tässä valistuneita arvioita). Entä loput 2 prosenttia? Entä ne tekijät, jotka saavat meidät katsomaan taiteen lisäksi myös taiteilijaa?
5 — Kysymys ”Kuka on kuvien takana?” työntää meidät kohti seuraavaa periaatetta. Se voi saada meidät pysähtymään ja miettimään: Onko ääniä edustettuna riittävästi? Kietoutuuko taiteilijan identiteetti hänen aiheeseensa — sukupuoli, asuinpaikka, ikä, seksuaalisuus, toimintakyky, etnisyys tai sosioekonominen asema? Onko moninaisuus kameran edessä vai sen takana?
6 — Viimeinen periaate on ilmeinen, mutta se sivuutetaan usein. Ihmiset tuntevat sen heti, ja voisimme kutsua sitä ’aitoudeksi’. Se on kysymys ”Miksi?” — voima monografiani Come Get Your Honey takana. Miksi valitsen kerrottavakseni juuri tämän tarinan? Kenen katsetta haluan palvella? Laajennanko sen ’kohteen’ tulkintoja?
Kun otamme nämä kysymykset huomioon, valokuvaus voi tavoittaa uusia syvyyksiä ja ennennäkemättömän laadun. Kehotan siis meitä katsomaan ei kauemmas vaan syvemmälle. Valokuvauksen tulevaisuus ei ole vain kameran edessä — se on myös sen takana.
Tästä esseestä kirjoitettiin aiempi, viiden periaatteen versio vuonna 2021 HALLE4:lle, Deichtorhallen Hamburgin #photography2050-sarjaan; se on luettavissa lehdistöarkistossa.